Suapress: Younes Ijiri
Suomi myöntää yhteensä seitsemän miljoonaa euroa Gazan jälleenrakentamisen ja Palestiinan terveydenhuollon tukemiseen, ulkoministeriö kertoo keskiviikkona julkaistussa tiedotteessaan.
Neljä miljoonaa euroa osoitetaan YK:n Horizon-rahastoon, joka tukee Gazan varhaista elpymistä ja jälleenrakentamista. Rahoituksella pyritään muun muassa palauttamaan peruspalveluja, edistämään työllisyyttä ja luomaan edellytyksiä tuleville investoinneille.
Ulkoministeri Ville Tavio sanoo, että rahoituksella voidaan vastata Gazan väestön suuriin tarpeisiin erityisesti koulutuksen, asumisen ja terveydenhuollon aloilla sekä tukea työmarkkinoiden elpymistä.
Lisäksi Suomi myöntää kolme miljoonaa euroa vuosille 2027–2029 Itä Jerusalemin sairaaloiden ja erikoissairaanhoidon tukemiseen EU n PEGASE mekanismin kautta.
Ulkoministeriön mukaan ”PEGAS” mekanismin kautta noin 20 000 palestiinalaista saa vuosittain erikoissairaanhoitoa Itä-Jerusalemin sairaaloissa. Hoitoihin kuuluu muun muassa syövän hoitoa ja dialyysiä.
Ulkoministeriön mukaan ”PEGASE”rahoitus kuuluu Suomen Palestiinaa koskevaan kehitysyhteistyöohjelmaan vuosille 2025–2028. Horizon-rahaston tukeminen on puolestaan Suomelle uusi rahoitusalue.


